Madame Rosée

Pariisi: viinibaari Le Baron Rouge

Piipahdimme keväällä Pariisissa. Välttelimme turistikohteita, ei niinkään terrorismin pelossa, vaan kun ne on jo niin nähty.  Reissun mieleenpainuvimmat kokemukset olivat viinibaari Le Baron Rouge, Viaduc des Arts -silta ja Giverny.

Le Baron RougeLe Baron Rouge, eli punainen paroni, sijaitsee lähellä Bastiljin aukiota ja Gare de Lyonia. Tarkempia maamerkkejä ovat Aligren tori ja kauppahalli, joiden vieressä baari on, osoitteessa 1 Rue Théophile Roussel.

Ensimmäisen kerran meidät sinne vei hyvä ystävämme, joka oleskeli muutama vuosi sitten Pariisissa yhden kevään. Ystävämme menehtyi talvella ja halusimme käydä tuossa mutkattomassa baarissa juomassa lasillisen hänen muistokseen. Ehkä tästä tulee meille Pariisin-matkojen perinne. Vaikka tavallisesti keskustelemme vilkkaasti, varsinkin viinilasi nenän edessä, tällä kertaa olimme kumpikin hiljaa ajatuksissamme.

Baarin takaosassa on muutama pöytä, pullohyllyt peittävät yhtä seinää ja yhden eteen on pinottu muutama viinitynnyri.  Asiantunteva henkilökunta maistattaa viinejä baaritiskillä lasettain ja myy pulloja myös mukaan.

Etuosassa on pari viinitynnyriä pystyssä toimittamassa pöydän virkaa. Lattiassa on luukku kellariin, josta baarimikko käy välillä hakemassa lisää täysiä pulloja. Baari ei ole mikään turistirysä, vaan aitoa pariisilaista paikallisväriä. Sieltä saa myös syötävää ja sesongin aikaan ostereita lauantaisin ja sunnuntaisin.

Kuvassa näkyvissä viinitynnyreissä on hanat, eivätkä ne ole pelkkiä Le Baron Rouge korkkikoristeita.  Viinejä voi ostaa mukaan muutaman euron litrahinnalla. Sinä aikana, jonka baarissa vietimme, sinne tuli mies oman ostoskorin ja parin tyhjän pullon kanssa. Baarimikko laski kumpaankin pulloon viiniä, napsautti muovikorkit kiinni ja rahasti ostoksen.

Le Baron Rouge pulloOstin mukaan litran pullon tourainen viinialueen roseeta. Alueen roseita ei Suomesta saa ja hintakin oli vain 3,50 eur litralta. Pullo sekä korkki kestivät hyvin matkalaukussa, mutta olisi kannattanut maistaa viiniä paikan päällä ennen ostosta. Sanalla sanoen maku oli kamala. Marjaisa kyllä, ei hiivaisen keskenkäynyt eikä siinä maistunut oikein alkoholikaan. Jotenkin muuten vaan outo. Vaikka en ole viiniasiantuntija, voisin kuvitella, että kaikkein huonointa pinot noir -punaviiniä kun jatkaisi suolammen vedellä, saisi samankaltaista viiniä. En keksinyt ruokaa, joka kanssa viini olisi näyttänyt parhaat puolensa. Ehkä joku tourainelainen perinnepata?

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

Information

This entry was posted on 26 kesäkuun 2016 by and tagged .
The Riviera Grapevine

All about wine on the French Riviera and Liguria

%d bloggers like this: